Sol Eyes Fuengirola
Vajaa pari vuotta sitten olin Sol Eyes Eye Clinic & Medical Center Fuengirola asiakkaana, kun mun molemmat silmät operoitiin, mutta nyt oli heidän vuoro olla mun asiakkaana, kun pyysivät minut ottamaan markkinointimateriaalia.
Mulla laserleikattiin molemmat silmät LASIK -tekniikalla ja elämänlaatu on kyllä parantunut huomattavasti sen jälkeen. Elin vuosia niin, että olisin tarvinnut laseja, mutta ikinä ei tullut optikolle mentyä (niiltä puuttuu sisäänheittäjät). Mulla oli likinäkö, lähelle näin todella tarkasti, mutta kauas en sitten erottanut enää mitään. Liikenteessäkin liikennemerkit tunnisti vasta kun ne oli kohdalla.
Aluksi oli hieman outoa, kun korjauksen jälkeen näin kyllä kauas haukan tarkasti, mutta aivan lähelle en kuitenkaan nähnyt totutun laisesti. Muutaman kuukauden aikana tämä kuitenkin korjaantui ja nyt sitä näkee lähelle ja kauas. Valoarkuus silmistä hävisi tosi nopeasti, jo muutaman viikon jälkeen. Silmät oli muutaman ensimmäisen kuukauden myös aika kuivat, mutta pikkuhiljaa sain lopetettua silmätippojen käytön kokonaan, enkä ole sen koomin käyttänyt puoleentoista vuoteen.
Mä toivon, että nämä kuvat auttaa Sol Eyesia markkinoinnissa ja nostaa heidät aivan uudelle tasolle, sillä niin he tekivät myös minulle




















