Malaga Euroopan TOP20 joulukaupunki
Malaga on satsannut paljon jouluvaloihin ja pääsikin tänävuonna euroopan joulukaupunkeja arvioivissa listauksissa 20. parhaan joukkoon. Malagassa jouluvaloin on valaistu yhteensä 500 katua, joista näyttävin on tietysti ikoninen jouluvalaistus Calle Larioksella Malagan vanhan kaupungin keskiössä. Aivan uusi konsepti tälle vuodelle on kasvitieteellisen puutarhan jouluvalaistus, tai pikemminkin pitäisi puhua valoshowsta. Iso osa 1800 -luvun puolessa välissä perustetun puutarhasta on valaistu joulun tunnelmaan. Sisäänpääsymaksu valoshowta katsomaan on 12 euroa. Käveltävää väriloistossa riittää reipas pari kilometriä, jossa aikaa hitaasti ihastellen saa kulumaan sen 1.5-2h.
Puutarha sijaitsee hieman Malagan kaupungin laidalla, joten oma auto on melkein välttämätön. Vaihtoehtoisesti voi vaikka osallistua Andalucian Elämysretkien iltaretkelle.










