Boudoir -kuvaukset ovat Suomessakin vuosi vuodelta suositumpia ja yhä useampi nainen haluaa ja myös uskaltautuu kuvaukseen. Yksi syy tähän on varmasti se, että kuvaus on kehittynyt lähemmäksi sitä alkuperäistä tarkoitustaan, jossa kuvaus kuuluu kaikille, ei vain mallinvartaloisille naisille.


Vielä vuosia sitten kuvaus oli enemmän malleilua, jossa kuvaajat halusivat luoda sensuelleja kuvia muiden nähtäväksi ja joihin naiset sitten malleilivat.


Nykyään boudoir -kuvauksessa asia on kääntynyt päälaelleen ja naiset haluavat sensuelleja kuvia itselleen, ei muille nähtäväksi. Keskimäärin vain noin 1/3 mun kuvauksessa käyneistä naisista julkaisee kuviaan yhtään mihinkään, vaan ne on tarkoitettu yksinomaan itselle vahvistamaan omaa itsetuntoa.

Kuka olet sun arkiroolin takana?


Nykymaailmamme pyörii roolien kautta, jotka ohjaa meitä arkielämässä. Roolisi voi olla äiti, johtaja, sairaanhoitaja, mediapersoona, seurakunnan työntekjä, somervaikuttaja, kansanedustaja tai mitä tahansa. Ura ja äiteys ohjaa nykyistä maailmaamme ja on todella helppoa hukata itsensä niiden taakse. Sä saatat olla äiti, mutta mitä sä olet sen lisäksi?


Kun kysyn naisilta, että haluaisivatko he tuntea itsensä seksuaalisemmaksi, keskimäärin 70-75% vastaa kyllä.

Yhä useampi nainen etsii vastausta siihen, olenko minä edes seksikäs? Olenko minä kaunis, naisellinen ja sensuelli?

Boudoir -kuvaus auttaa löytämään itsensä


Boudoir -kuvauksessa roolit jätetään kotiin. Kuvaukseen saavutaan naisena ja täysin rippumattomina siitä, mitä olet arjessa.


Se antaa mahdollisuuden nähdä itsensä täysin eri tavalla, kuin mihin arjessa tottuu vahvistamalla omaa seksuaalisuutta ja itsetuntoa.

Nämä kuvat ovat elokuun kuvauksista Helsingistä. Seuraavan kerran olen tulossa Suomeen lokakuun lopulla 25.-31.10.2023 ja muutama vapaa kuvausaika on vielä vapaana. Uskallatko sä hypätä ulos arkiminästäsi?

Haluaisitko oman kuvauksen?

OTA YHTEYTTÄ