Kävin 16.11.2019 Tšernobylin ydinonnettomuusalueella. Olin pitkään haaveillut alueelle pääsemistä ja vihdoin asiat loksahtivat kohdilleen ja minulla oli mahdollisuus mennä.
Tšernobylin alue on jaettu kahteen eri suojavyöhykkeeseen. Ensimmäinen on 30km vyöhyke on niin sanottu rauhoitusalue ja on kooltaan 2 600 neliökilometrin kokoinen. Sisempi 10km vyöhyke on tarkempaan vartioitu ja myös pahemmin saastunut. Vyöhykkeiden läpi menee käytännössä enää yksi suora tie, jonka varrella on pääsyluvan ja passin tarkastukset.
Kummallekkaan alueelle ei pääse ilman Dosimetriä, joka mittaa sinun koko vyöhykkeiden sisällä olleen ajan saamasi radioaktiivisuuden määrän. Lisäksi ryhmässä tulee olla vielä yksi realiaikaisesti sätelyilyä mittaava dosimetri, joka varoittaa liiallisesta säteilystä. Sisään ei myöskään pääse ilman erillisen kulkuluvan omaavaa opasta.
Yksi itselleni vaikuttavimmista ja samalla karmaisevin kokemus alueella oli lastentarha, joka oli jäänyt todella koskemattomaksi onnettomuuden jälkeen. Käytännössä vain kaikki tekstiilit oli hävitetty ja paikka jäänyt sitten siihen pisteeseen.
Itse ydinvoimala-alueella on hyvin vähän nähtävää. Vain vanhat kolme reaktoria sekä vahvasti valkoiseen kuomuun eristetty räjähtänyt neljäs reaktori. Ydinvoimalalla työskentelee edelleen viidestä sadasta tuhanteen ihmistä. Viimeinen reaktori poistettiin käytöstä vasta vuonna 2002, mutta tarvitsevat edelleenkin jatkuvaa valvontaa ja huoltoa. Hyvin ikonista ukrainalaista mentaliteettia kuvaa, että viimeinen käytöstä poistettu reaktori on kolmas reaktori, jonka erottaa vioittuneesta reaktorista vain 7 metriä betonia. Alue pitää sisällään reaktorin työntekijöiden lisäksi voimalalla on paljon tutkijoita, sillä tutkimuskohteena se on maailmassa ainutlaatuinen.
Kuvissa näkyy myös rakennusvaiheeseen jääneet viides ja kuudes reaktori, joita ei tulla koskaan saamaan valmiiksi.
Vaikuttava kuitenkin on aikanaan kenties upein Neuvostoliiton rakentama kaupunki Pripyat. Kaupungissa oli todella paljon propagandallista loistokkuutta nykyaikaisen arkkitehtuurin ja infransa osalta. Oli loistoa ja neonvaloja. Noh, ei ole enään.
Ensimmäisenä hyvinkin länsimaistyylinen kahvila limuautomaattineen ja kauniine laiturialueineen
Itse kaupungin keskuksen on luonto vallannut täysin. Kaikki rakennukset ovat sortumavaaran alla ja itseasiassa kaikkiin alueen rakennuksiin sisälle meneminen on ankarasti kiellettyä. Pienen lahjuksen antaminen aseistetulle sotilaalle kuitenkin takaa vapaan pääsyn ihan mihin vain haluaa mennä.
Yksi kuvailluimmista kohteista Pripyatin kaupungissa on toukokuun ensimmäistä päivää varten rakennettu huvipuistoalue, jota ehdittiin koeajamaan, mutta ei koskaan saatu auki.
Lopuksi kävimme vielä neuvostoliiton salaisessa sotilastukikohdassa, josta löytyy ei niin salainen Venäläiseksi tikaksikin kutsuttu tutkarakennelma. Tutkaa testattiin vuosi havaitsemaan kylmänsodan aikaan yhdysvaltojen ydinohjuksia, mutta sitä ei saatu koskaan varmatoimisesti toimimaan. Nimitys Venäläinen tikka tuli tutkan radioon aiheuttaman häiriön vuoksi, joka kuulosti vähän tikan naputukselta.
Alueelta palatessa käytiin vielä usean portin läpi testaamassa, että säteilyä ei varmasti viedä alueen ulkopuolelle. Pari kertaa jouduin itsekin tamppaamaan kenkiä ja puistelemaan takkia, että pölyn mukana tullut säteily saatiin varusteista pois. Kaulassani roikkunut säteilymittari näytti koko alueella oleskeluajan jälkeen yhtä suurta säteilyä, kuin mitä saa keskimäärin 12h lentomatkasta.
